Kitaristi-laulaja-lauluntekijä Sturgill Simpson on muuttanut käsitystä kantri-artistin olemuksesta jo yli 15 vuoden ajan. Kantri tunnetaan hyvin konservatiivisena ja perinteisiinsä jämähtäneenä genrenä, joka on viime vuosina nähnyt uuden kultakauden, keulahahmoinaan mm. Zach Bryan, Jelly Roll sekä Post Malone. Heistä ei kukaan täytä kantritähden stereotypistä “vaatimuslistaa” ja väitän, etteivät he olisivat nähneet yhtä suuta menestystä, ellei Simpson olisi tullut skeneen vuosia aiemmin ja tehnyt perustavanlaatuista pohjatyötä kantriartistin imagon muuttamiseksi. Hän meni vastaan monia arvoja, joita pidettiin genressä miltei koskemattomina. Ympäristössä, jossa tyypillisiä aiheita olivat oluen juonti, lava-autot ja wannabe-cowboy rallattelu, hän lauloi sodanvastaisuudesta, rakkaudesta ja psykedeeleistä sekä teki kokonaisen levyn omalle lapselleen. Häneen sopii hyvin lausahdus: “To defy the laws of tradition is a crusade only of the brave” -Les Claypool.
Simpson ehti nähdä paljon elämää ennen uraansa musiikissa, jonka aloitti ollessaan lähemmäs 30 vuotias.. Monet eri elämänvaiheet, asuin- ja työpaikat (johon kuului myös 3v merijalkaväessä) ovat mahtuneet sitä edeltävään aikaan. Ensimmäisen soololevynsä julkaisussa ikää oli 35. Tätä soolouraa edelsi laulaja-kitaristirooli Sunday Valley nimisessä bändissä. Bändi jäi kuitenkin liian pieneksi kuvioksi, ja näin alkoi sooloura. Nämä monet elämänvaihteet ovat olleet valtava tekijä hänen lyyrisessä vaikuttavuudessaan. Kokemus ruokkii luomista.
Alkuperäisenä urasuunnitelmanaan oli julkaista 5 levyä, joista jokainen edustaa vaihetta ihmissielun matkassa (sielulla ei tarkoiteta kristillistä sielua, vaan jotakin henkisempää). Jaottelu on seuraava:
1, High Top Mountain = Entinen elämä
2, Metamodern Sounds in Country Music = Sielun matka lävitse avaruuden
3, A Sailor’s Guide to Earth = Syntyminen ja oppiminen
4, SOUND & FURY = Elämä ja synti
5, The Ballad of Dood & Juanita = Paluu valoon/absoluutio
Näistä viimeinen The Ballad of Dood & Juanita on julkaistu vuonna 2021, jonka jälkeen Simpson on kerännyt kasaan uuden bändin ja alkanut julkaisemaan musiikkia nimellä Johnny Blue Skies. Kirjoittamisen aikaan, 2 kokopitkää julkaisua on tällä nimellä tullut, molemmat ehdottomasti kuuntelemisen arvoisia, etenkin tämän vuoden Mutiny After Midnight. Läpi uransa Simpson on pysynyt arvaamattomana soundinsa suhteen. Mikään levy ei kuulosta edelliseltä ja fanien jännitys uuden julkaisun tyylistä on ollut aina merkittävä osa imagoaan.
Metamodern Sounds In Country Music
2. julkaisunsa Metamodern Sounds In Country Music vie kuuntelijan kauas kosmokseen. Se avasi kantri-fanien kolmannen silmän rikkomalla käsityksiä siitä, mitä kantri-musiikki voi olla. Psykedelia-kantri yhtälö voi vaikuttaa alkuun sekoittuvan yhtä hyvin kuin vesi ja öljy, mutta ajan kanssa se löytää paikkansa. Kitaratyöskentelyn eteerisyys ja basson suuruus luovat avaruudellisen äänimaiseman, joka on muodoltaan niin kovin laaja, että sitä on helppo lähestyä monen eri genren kuuntelijana. Levy ei myöskään kanna sellaista päällekaatuvaa tunnelmaa kuin monet 60-luvun psykedelia/prog rock-vaikutteistaan.
Kuten alussa tuli sanottua, Simpson on rohkea hahmo. Hän on uniikki kirjoittaja, eikä arkaile sanoituksia, jotka tulevat tuntumaan epäselviltä tai suorastaan kaistapäisiltä monille kuuntelijoille. Uskon tämän liittyvän hänen aikaisempaan elämänkokemukseensa ja sen tuomaan perspektiiviin taiteesta. 4. levyllään onkin kappale nimeltä Make Art Not Friends, joka kuvaa hänen tyyliään täydellisesti. Mikään ei ole kaikkien juttu, eikä hän yritä tehdä taidetta muille, vaan itselleen. Legendaarinen tuottaja Dave Cobb on myös varmasti tehnyt ison työn tämän levyn aitouden eteen.
Kannella on hauska tarina. Simpson otti ystävänsä kanssa kokeiluun kuinka kliseisen ja mauttoman levykannen he saavat luotua – tässä on tulos. Ironisesti, kansi sai palkintotilaisuuksissa mainintoja yhtenä vuoden parhaista.
Albumi laittaa heti parastaan kappaleella Turtles All the Way Down. Valtavaksi hitiksi noussut, todella mielenkiintoinen kappale käsittelee esoteerisia aiheita ja haastaa yleisiä mielipiteitä. Dimetyylitryptamiini, eli DMT on sen suurin innoittaja, johon viitataankin monissa kohdissa, kaikista selvimmin sanoilla:
“Tell me how you make illegal
Something that we all make in our brain?”
Hyvä kysymys! Kaikki meistä kantaa päihdettä, joka on rikoslaissa kielletty. Tässä konseptissa on jotakin totaalisen eriskummallista. Kulttuuri on ehdottoman tärkeä asia, mutta sen nostaminen ylitse luonnon vaikuttaa vain ensimmäiseltä askeleelta kohti jonkinlaista maailmanloppua. Kulttuurin, lakipykälien ja yleisien mielipiteiden hyväksyminen edustuksena todellisuuden syvimmästä luonteesta on ylimielinen, naiivi sekä ajatuksellisesti laiska. Ymmärryksen tulee lähteä siitä mitä on ja on ollut, ei siitä mitä kuuluisi olla. Miksi vieläkin uskomme samaan soopaan, mitä jo miesmuisti sitten on psykedeeleistä kerrottu? Tiedekin on kirinyt aiheen jo kiinni, mutta yleinen mielipide sen kun laahaa yli puolivuosisataa takanapäin. Olisiko jo aika siirtyä yhteiskunnallisesti eteenpäin vai vieläkö haluamme leikkiä kuurupiiloa vastausten kanssa, jotka ovat olleet tiedossa vuosikymmeniä? Näitä samoja kaikuja kuuluu kappaleen loppupuolella:
“Every time I take a look inside that old and fabled book
I’m blinded and reminded of the pain caused by some old man in the sky
Marijuana, LSD, psilocybin, DMT
They all changed the way I see
Love’s the only thing that ever saved my life”
Psykedeeleillä on Suomessa huono maine, vaikka shamanismi osa historiaamme onkin. Aikamme henki on kuitenkin muuttuva, joten uskon 20 vuoden päästä yleisen suhtautumisemme kääntyneen päälaelleen.
Antiauktoriteettinen Voices on rauhallinen lähestyminen meneillä olevaan “yhteiskuntamasennukseen” (Simpsonin oma termi). Kappale on toki reilut 10 vuotta vanha, mutta tuntuu täysin ajankohtaiselta tänään. Sanat:
“Don’t call it a sign of the times when it’s always been this way
Forked tongues and voices behind curtains with no names
Well, they plot their wicked schemes setting fate for all mankind
With evil that can fill God’s pretty skies with clouds that burn and blind”
kaikuvat voimakkaasti toteen aikana poliittisen paineen ja epävarmuuden, jota para-aikaa todistamme.
Loppuraita It Ain’t All Flowers vie psykedelian värikkäisiin aaltoihin. Valloittava kitarointi vie kuuntelijan askeleen tai kaksi lähemmäs omaa mieltään. Sanat loppuvat jo puoliväliin päästessä, mutta miltei 7 minuuttinen kesto leijuttaa kuuntelijaansa loppuun asti. Arvostan suuresti Simpsonin tapaa panostaa alku- ja sulkuraitoihin, näin kuuntelukokemuksen päällimmäiseksi jäävä maku on positiivinen.
A Sailor’s Guide To Earth
A Sailors Guide to Earth on yksi parhaista kantri-albumeista ikinä tehty. Konseptialbumi käsittelee Simpsonin oli tuloa isäksi ja iso osa sanoituksista ovat kirjoitettu suorina ohjeina lapselleen. Hän itse esitteli albumin seuraavasti:
“I knew I wanted to make a concept record in song-cycle form, like my favorite Marvin Gaye records where everything just continuously flows. I also wanted it to be something that when my son is older and maybe I’m gone, he can listen to it and get a sense of who I was. I just wanted to talk as directly to him as possible.”
Lapsensa on siis nimen merimies ja kannessa olevalla merellä kuvataan maailmaa/elämää. Meri-teema toteutetaan sopivan maukkaasti. Kappaleiden väleihin asetetut laivakellot ja aaltojen kohinat muistuttavat kuuntelijaa konseptista, ilman sen jatkuvaa tunkemista korviin.
Avausraita Welcome to Earth (Pollywog) toivottaa vastasyntyneen poikansa tervetulleeksi maailmaan. Sana “pollywog” tarkoittaa kokematonta merimiestä, kuka ei vielä ole seilannut päiväntasaajan ylitse. Kappale jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen muistuttaa iltasatu hetkeä ja tuikkivaa yötaivasta, jälkimmäisellä otetaan vauhtia purjeisiin edustaen leikkiä ja lapsuus aikaa. Kaikki vanhemmat voivat varmasti samaistua sanoihin:
“And if sometimes
Daddy has to go away
Well, please don’t think
That it means I don’t love you
Oh, how I wish
I could be there every day
‘Cause when I’m gone
It makes me so sad and blue
And holding you is the greatest love I’ve ever known
Oh, when I get home it breaks my heart
Seeing how much you’ve grown
All on your own”
Kaikki musiikki lienee jollakin tasolla henkilökohtaista, mutta näin sydämmenläheisiä sanoituksia harvemmin kuulee. “The most personal is the most artistic”
2. Raita Breakers Roar lohduttaa tuutulaulullisella tunnelmallaan. Kappaleen rauhallinen tunnelma ja voimaannuttavat sanoitukset luovat huojentavan sekä rohkaisevan tunteen. 2. säkeistö tarjoilee vaikuttavaa kirjoitusta:
“Oh, and everything is not what it seems
This life is but a dream
Shatter illusions that hold your spirit down
Open up your heart and you’ll find love all around
Breathing and moving are healing and soothing
Away all the pain in life holding you down”
Tästä sekä monesta muusta kappaleesta löytyy Simpsonin omat bluegrass-sovitukset albumilta Cuttin’ Grass Vol. 1 sekä Vol. 2. Nuo uudelleen kuvitellut versiot toimivat yhtä hyvin kuin alkuperäiset.
Elämänopit jatkuvat kappaleilla Sea Stories sekä All Around You. Näistä ensimmäisellä Simpson avautuu omasta elämästään monine virheineen ja kehottaa poikaansa olla toistamatta hänen virheitään, “Älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä sanon” -tyylisesti. All Around You, lumoavan kauneuteen nouseva kappale kantaa arvokasta sanomaa elämästä ja rakkaudesta:
“There will be days
When the sun won’t shine
When it seems like the whole world is against you
Don’t be afraid
Life is unkind
You can let go of the pain if you choose to”
Tämä olisi syytä pitää mielessä hieman useammin.
Call to Arms on vaikuttava pamahdus loppuun. Armeijakriittinen kappale on voimakas mielenosoitus Yhdysvaltojen kolonialistista sotatoimintaa vastaan. Yhdysvaltojen armeijatoiminta on aina perustunut talouden kasvattamiseen, vaikka se täkäläisessä mediassa esitetään patrioottisen jalona sekä demokratian kannalta tärkeänä toimintana. Esiripun taakse on kuitenkin helppo nähdä katsomalla itse toimintaa, eikä sanoja. Mielipidekontrollista kertovat sanat:
“Well son I hope you don’t grow up
Believing that you got to be a puppet to be a man”
kantavat valtavaa sosiaalista voimaa, joka korostuu Simpsonin omasta historiasta merijalkaväessä. Hän on nähnyt kuinka kieroa toimintaa se on, eikä suostu hiljentymään. Tämä on musiikin voimaa! Kappale oikein revittelee loppua kohden lopettaen levyn taas samalla vahvuudella, jolla se alkaakin.
The Ballad of Dood & Juanita
Soolouran päättävä 5. julkaisu on vahvan Appalachia-vaikutteinen outlaw-kantri konseptialbumi, jossa käydään läpi arkkityypillinen sankaritarina, joka kuuluu: Dood ja Juanita tapaavat ja rakastuvat. Juanita kidnapataan, Dood lähtee hevosensa ja koiransa kanssa häntä etsimään. Koira kuolee. Dood löytää heimon ja onnekseen löytää sieltä myös Juanitan. He palaavat kotiin, mutta Dood janoaa kostoa ja lopulta ampuu Juanitan kidnappaajan. Sen pituinen se.
Symbolisesti levy edustaa paluuta valoon/absoluutiota. En täysin ymmärrä, miten tällainen neidonpelastustarina on yhteydessä valoon palaamiseen, tai palaamiseen… mihinkään. ehkä parempi olla miettimättä sitä liikaa.
Levy on soonisesti minimalistinen, aavistuksen sarjakuvamainen ja täysin tarinaan keskittyvä. Se ei yritä viihdyttää tai vaikuttaa, se vain haluaa kertoa tarinansa. Yksinkertainen, mutta visuaalisesti terävä instrumentaatio tukee tarinan kerrontaa toimimalla sen taustana. Sillä maalataan elävää kuvaa seikkailun tapahtumista ja maisemista, saaden teos toimimaan miltei elokuvan tavoin.
Tuntuu turhalta alkaa kirjoittamaan julkaisun kappaleista, niitä kun ei ole tarkoitettu kuunneltavaksi yksittäin. Ainut poikkeus lienee Sam, joka kertoo mukana olleesta koirasta. A capella esitys tuntuu alkuun aika tyhjältä, kuuntelukertojen kanssa se kuitenkin kasvaa yhä lämpimämmäksi. Kappaleella kuultavat päällekkäiset harmoniat ovat myös aikamoista korvakarkkia. Muuten levy on täysin yhtenäinen. Soittoajaltaan se on niin lyhyt, ettei kenenkään tarvitse alkaa arkailemaan konseptilevyn kuuntelemista. Alle 30 minuuttinen soittoaika menee kuin siivillä, olettaen, että kuuntelija tykkää vuoristomaisesta kantri-musiikista.
Loppuun
On harvinaista, että maailmanlaajuisesti menestynyt artisti on aloittanut soolouransa 30 ikävuoden jälkeen. On harvinaista, että sooloartisti tekee vaikuttavaa musiikkia useissa eri genreissä. On harvinaista, että kantri-artisti laulaa yleisiä mielipiteitä haastavista aiheista. Sturgill Simpson on harvinainen mies.
Kiitos, mielenkiinnostasi musiikkiin.