Elossaolon Juhlintaa Maaseudulla

Totaalinen muusikkous on hieno asia ja sitä King edustaa. Hän tulee pitkästä suvusta uramuusikkoja ja alkoi itsekin soittaa kitaraa jo varhaisessa iässä. Hän on kertonut perheessään suhtauduttavan muusikon uraan kuin mihin tahansa muuhun suoraselkäiseen ammattiin. Tällainen kotielämä on antanut amerikkalaiselle kitaristille erinomaisen ponnistuslaudan uralleen.

Albumin lyyrisiin teemoihin kuuluu kotiinpaluu sekä yksinkertaisen elämän arvostus. Levy on läheinen rakastettujaan kohti, rakkauslauluja löytyy sekä oman kotikaupungin kunnianosoituksia mahtuu myös muutama. Instrumentaatio on suorastaan herkullista. Jaksotus on selkeä, albumi onnistuu kommunikoimaan mihin kappaleisiin haluaa asettaa tunteellista painoa ja mitkä pitää kevyinä.

Leikittelevä luonne kappaleessa Homesick on aivan käsinkosketeltavaa, eikä voi olla tuomatta hymyä aina soidessaan. Samaa henkeä hengittää How Long, joka lopettaa A-puolen tyylipuhtaasti ja voi kuinka tämä kappale kuuntelijansa vapauttaakaan. Se uhkuu iloa, vähäpilvistä taivasta ja saa minut äimistelemään, miten musiikillinen anhedonia voikaan olla todellinen ilmiö.

Tunteellisista painokohdista päällimmäiset ovat vähän reilu 6min pitkä Goodbye Carolina sekä ruhtinaallisen revittelevä Confessions. Goodbye Carolina on kasvuballadi, joka tarjoilee kuuntelijalleen huojennusta menneestä sekä voimaa tulevaan. Confessions taas kuuluu kappalekastiin: “mitä lujemmalla soi, sitä paremmin toimii.” Tämä kappale kuin jatkaa matkaansa ulos kaiuttimista kuuntelijaan itseensä, sähköttäen heidän kehonsa tuntemaan kaiken sen tunteen, joka tästä purkautuu. Biisi vie totaalisesti mukanaan. Toivotaan siis, että naapuritkin tykkäävät kantri-bluesista, sillä tätä tullaan kuuntelemaan minun kattoni alla paljon ja AINA lujalla.

Silmukka sulkeutuu määrätietoisesti tömistelevään Welcome ‘Round Here. Kertosäkeen jälkeen putoaa tuo yksinkertainen määrätietoisuus, kun orkesteri tekee yllätyshyökkäyksen läjäyttämällä koko tienoon soimaan. Näiltä viimeisiltä minuuteilta löytyy myös koko levyn maukkainta kepittämistä, jolla King johdattaa bändinsä maalisuoralle, aivan uskomaton suoritus takanaan.

Levyt eivät toimi aina samalla tavalla. Jotkut toimivat kokonaisuuksina paremmin, joissain taas kokonaisuus tökkii, eikä siitä ns. rakennu valmista kuvaa. Tällöin on levyllä tyypillisesti joitakin yksittäisiä kappaleita, jotka kantavat koko teosta harteillaan, tehden kuuntelukokemuksesta silti mielekkään. Jos nämä kaksi konseptia saa tuotua esiin ja tasoitettua järkevästi, on albumi onnistunut – tämä on onnistunut. Levy suorittaa molemmat konseptit lentävin värein, on yksittäisiä korvamato kappaleita, jotka vievät korkeuksiin sekä rauhallisia hetkiä, jotka rakentavat levylle tukevan kivijalan. Tämä balanssi tekee läpikuuntelusta silkkaa nautintoa.