Korkeuksiin nouseva, ritualistinen kokemus
Legendaarisen tenorisaksofonistin 9. studio julkaisu, vie kuuntelijansa kauas arkielämästä. Se kuljettaa ajatusmatkalle jonnekin syvempään, enemmän todelliseen kuin mitä silmät näkevät tai kädet voivat koskettaa. Se elää tasolla arkkityyppien, ihmisluonnon sekä platonisen idean. Se liikkuu alueella, jota ei useimmiten ole näkyvissä, ja jonka olemassaoloa ei enemmistö ihmisistä koskaan tule tietämään. Se, mitä näillä 5 kappaleella saadaan aikaan, on miltei henkeäsalpaavaa. Se näyttää kuuntelijalleen kokonaisen maailman, jos hän vain on valmis sen vastaanottamaan. Jos ei, on tämä vain kasa kummallista ääntä ja riehuntaa instrumenttien kanssa, vailla mitään koherenssia, saati mielekkyyttä.
Aika lentävä startti, mutta tämä on ihan vilpitön mielipiteeni levystä. Nämä 31 lyhyttä minuuttia vievät minut aivan muualle. Ne saa minut unohtamaan kaiken muun ja keskittymään vain olemiseen tässä hetkessä. Ne saa minut keskittymään kaikista olennaiseen elämässäni. Läheisiin ihmisiin, intohimooni musiikkia kohtaan sekä omaan mieleeni.
Rituaali on sana, jolle annamme monia eri merkityksiä. Sanaristikko aamukahvin kanssa sekä työmatkalla, aina saman kiven kohdalla aloitettu purkan pureskelu, ovat arjen pieniä rituaaleja. Kirkossa tai synagogassa lauletut uskonnolliset virret ovat toisenlainen rituaali. Se rituaali, mitä tällä albumilla esiintyy, on elämän juhlintaa, täysin rinnoin. Se tehdään selväksi heti ensimmäisissä sekunneissa, kun monihenkinen joukko riemukkaasti juhlistaa elämää, vain taivas rajanaan. Tämä avausraita, High Life, antaa selvän kontekstin loppu albumille, ja toimii erinomaisena aikomuksen osoituksena. Sen valossa on selvää, mitä albumilla pyritään kuvaamaan ja kuka tuo kannessa oleva, naamaansa nyrpistävä mies on. Hän on yksi juhlijoista, joka nauttii musiikista ja on kiitollinen elossa olostaan.
Rakkauden hohka, josta kappaleessa Love Is Everywhere lauletaan, on valloittavaa. Se on täysin vilpitöntä. Pharoah todellakin rakasti elämää ja halusi jakaa tuon rakkautensa maailmalle. Se on inspiroivaa, rohkaisevaa sekä niin kovin vaikuttavaa. Tätä komppaa myös hänen monet muut albumit nimineen, kuten Love In Us All, Love Will Find a Way, Journey to One sekä Heart Is a Melody.
Juuri rakkaudessa onkin nimen tarkoitus. Rakkaus elämää kohtaan on ymmärrystä kaiken yhteydestä sekä ykseydestä. Ymmärrystä, jota ilmaisee Kristinuskon “kultainen sääntö” sekä Immanuel Kantin, “toimi siten, että toiminnastasi voitaisiin tehdä universaali laki” ajatus, kuin myös moni muu uskonto/maailmankatsomus. Musiikista saatu viisaus viittaa tähän samaan asiaan. Joten ennen kun omaksuu Pharoahn “rakkaus on kaikkialla ja kaikissa meissä” sanat vain joksikin kristallikaulakoru ja chakrojen lataus energia humpuukiksi, on hyvä ymmärtää, että kaikki maailmanuskonnot kertovat samaa sanomaa. Ehkä siinä siis onkin jotakin perää.
Nimikkobiisi on musiikillinen ajatusjoki. Liplatuksellaan se rauhoittaa mieltä sekä kuuntelee huolia. Se ymmärtää. Se tietää vaikeudesta, sillä on ollut niissä itsekin. Yksinkertaisuudellaan se näyttää, että kaikki mitä tarvitset, on sinulla jo. Elämä on tässä. Nauti siitä.
Musiikkia voi ajatella lukemattomilla eri tavoilla. Joillekin se on tieteellisesti ymmärrettävä ilmiö, joka vain koostuu nuoteista, toiselle se on tunteiden tapa materialisoitua ja kolmannelle se on edustus transsendentaalisesta olemuksesta. En ole varma mihin itse asettaisin musiikin, mutta tiedän, että tämä albumi kertoo jostakin suuremmasta ja todellisemmasta, kuin pankkikorteista, pikaruuasta tai ensi vuoden kunnanvaaleista. Tässä on jotakin, mitä on aina ollut, mikä tulee aina olemaan. Jotain, minkä liika television ja tiks toksin tuijottaminen on meidät saanut unohtamaan. Pharoahn koko tuotanto on esitys siitä, että tuo ylitodellinen on kuitenkin läsnä, vaikka siitä tunnemmekin kovin eksyneemme.