Lyyrinen mestariteos.
Laulaja, laulutekijä ja kitaristi, Jason Isbellin 2. sooloalbumi on todellinen taidonnäyte hänen lyyrisestä kyvystään. Albumi on täynnä raastavia sanoituksia eletystä elämästä, kasvusta, rakkaudesta ja menetyksestä. Levyllä on 12 raitaa + 1 demo, kappaleesta Elephant, jonka virallinen versio onkin yksi levyn kohokohtia. (Kaikilla julkaisu versiolla ei tuota demoa edes ole) Demo on silti teemaan sopiva ja hyvä lisäys raitalistaan. Albumin on tuottanut maineikas Dave Cobb, joka tuottanut Isbellin lisäksi, artisteja kuten Chris Stapelton, Sturgill Simpson, The Highwomen sekä Brandi Carlile.
Instrumentaatio on intuitiivista ja helposti lähestyttävää, sekä onnistuu hyvin välittämään tunteen kuuntelijalleen. Pienet äänisuunnittelun yksityiskohdat, kuten nuo epävireiset viulun vingahdukset Traveling Alone alussa, tuovat monipuolisuutta kuuntelukokemukseen, vaikkei niitä ehkä ensimmäisellä kuuntelukerralla laittaisikaan merkille. Yksinkertaiset kappalerakenteet luovat tunnelman arkisuudesta sekä tuovat huojennusta vaikeuksien yleisyydestä. Levy saa minut myös ymmärtämään, että vaikka vaikeita aikoja tulee olemaankin, kaikesta selviää. Samaa sanomaa kaikuaa myös loppuraita (pl. Elephant-demo) Relatively Easy.
Lyriikoissa on levyn todellinen vaikutusvalta. Isbell on loistava kirjoittaja, joka saa kokonaisia tarinoita ja selkeitä mielikuvia mahtumaan vain yhteen tai kahteen lauseeseen. Esimerkkejä on enemmän, mitä tähän voin kirjoittaa, mutta tässä muutama oma lempi lausahdukseni:
“Lock me up tight in these shackles I wear. Tied up the keys in folds of your hair“. Symbolinen lausahdus, kappaleelta Stockholm, jossa verrataan parisuhdetta Tukholma-syndroomaan. Näillä sanoilla tarkoitetaan miehen olevan niin pauloissa naisensa kauneudesta, että tuntee olevansa hänen vankinaan.
“Surrounded by her family. I saw she was dying alone“. Kappalella Elephant. Tuo nimen elefantti (huoneessa) on syöpä, jota sairastavalla naisella ei ole enää kauaa elinaikaa. Hän viettää iltaa vanhan ystävänsä / rakastajansa kanssa, sillä, kuten näistä sanoista selviääkin, on hän perheensä ympäröimänä, mutta silti, aivan yksin. Koko kappale on minimalistinen mestariteos sekä merkki todellisesta kirjoittajasta. Kaunista, mutta musertavaa.
Kolmanneksi, voisin kirjoittaa koko avausraidan, Cover Me Up lyriikat, mutta tyydyn kertosäkeen lausahdukseen: “So girl leave your boots by the bed, we ain’t leaving this room. ‘Till someone needs medical help or the magnolias bloom“. Rakkauslaulu, joka ei esitä mitään täydellistä, mikä mikä-maa kuvausta rakkaudesta, vaan kertoo todellisuudesta. Sekä sen ihanista, että rumista puolista. Tämä kappale on jäänyt hänen soolouransa suurimmaksi hitiksi ja on helppo ymmärtää miksi.
Kappaleiden järjestystä ihmettelen kyllä kovasti. Energiat pomppii miten sattuu. Herkän folk kappaleen loputtua, rämähtää ilmoille menevä rokkibiisi, tai toisinpäin. Tähän liittyen sanoisin, ettei Super 8 kappaleen ehkä kuuluisi olla mukana ollenkaan. Hyvä kappale, muttei sovi levyn henkeen. Tätä lukuun ottamatta, kaikki biisit tuntuvat sopivan albumille, vaikkakin eri järjestykseen. Mutta sillä tähän voi itse kuuntelija vaikuttaa, en pidä sitä virheenä.
Olen suuri Isbell fani jo vuosien ajalta ja tämä teos on minulle ehdoton kakkonen hänen tuotannostaan. Ykköseksi kohoaa hänen bändinsä, Jason Isbell and the 400 Unitin julkaisu vuodelta 2017, The Nashville Sound, josta tulen kirjoittamaan joskus tulevaisuudessa. Mutta näin soolouraltaan, tämä on paras.
Kohokohdiksi jää Cover Me Up, Stockholm, Elephant, Live Oak sekä Yvette. Näistä viimeisin on koko levyn vähiten kuunnelluin kappale (spotifyssa), mutta minulle se on selvä kohokohta. Murhaballaadit ovat tämän aikaisessa kantri / folk musiikissa harvinaisia. Varsinkin tällaiset ns. oikeudenmukaiset. Sitä suosittelen vahvasti kaikille.
Tästä on tehty myös päivitetty 10v juhlaversio, jossa Isbell on uudelleenäänittänyt koko kappalelistan. Siinä on myös demot kaikista kappaleista, paitsi Super 8 sekä nauhoitettu live setti. Mukava nähdä, että hän on vielä paljon jälkeenpäinkin halunnut panostaa vanhempaan tuotantoonsa. Se kertoo taiteellisesta selkärangasta ja varmuudesta itseensä ja omaan ulosantiinsa.