Klassikkojen klassikko…
…ja syystä! Moni sanoisi tämän olevan yksi parhaista albumeista ikinä tehty, enkä väittäisi vastaan. Tämä julkaisu on vasta 2. omalla urallaan, vaikka hän olikin jo menestynyt lauluntekijä ja kirjoittaja. Hän oli tehnyt jo monen monta hittiä muille esiintyjille sekä ryhmille, tuolloisen miehensä Gerry Goffinin kanssa. Tästä kiinnostuneet voivat googlata “Carole King credits” ja selata noita ikuiselta tuntuvia listoja, hänen tehneistä kappaleistaan.
Albumista kertonee hyvin sen jättimenestys. Heti julkaisustaan, vuonna 1971, se näki räjähtävän suosion, nousten Billboard 200-listan sijalle 1, ja säilytti kärkisijansa 15 viikkoa. Koko listalla se pysyi huikeat 318 viikkoa. Tällä albumillaan, King voitti, ensimmäisenä naissooloartistina “paras levy” sekä “paras kappale” Grammy palkinnot. Historiallista.
Sanoituksiltaan albumi on hyvin henkilökohtainen, joka ei ollutkaan ihan itsestäänselvyys tuolloin, varsinkaan naisartistille. Hän oli, vain muutama vuosi aikaisemmin eronnut ensimmäisestä miehestään, jonka kanssa oli mennyt naimisiin ollessaan vasta 17v. Tästä surusta kertoo kappaleet It’s Too Late ja So Far Away. Näistä jälkimmäinen, ei esitä itseään ihan niin selvän romanttisesti sydänsuruisena, mutta sanoja hieman sulateltuaan, kyllä tuon viestin sieltä löytää.
Näistä sydänsuruista huolimatta levy löytää itsearvonsa ja optimistisuuden tulevaan. Beautiful, Where You Lead ja varsinkin loppuraita (You Make Me Feel Like) A Natural Woman antaa selvän kuvan, että surut on surtu ja elämä sekä uusi rakkaus voittaa.
On yleistä, että albumit, jotka keskittyvät sanoitusten ympärille kärsivät musiikillisessa suorituskyvyssään, mutta vaan ei tässä tapauksessa. Musiikki on otettu erinomaisesti mukaan tarinankerronnan elementtinä. Se vahvistaa sanomaa ja maalaa tunnemaisemia, josta sanat löytävät luonnollisesti kotinsa. Tässä huomaa Kingin aikaisemman kokemuksen. Hän osaa asettaa itse kappaleen keskiöön ja tietää mitä milloinkin tarvitaan, luodakseen koherenssi, helposti lähestyttävä, mutta myös täysin vilpitön itseilmaisun palanen.
Albumin jaksotus on myös erinomainen. Hitit, kuten It’s Too Late tai avausraita I Feel the Earth Move ottavat parrasvalon, mutta kaikki kappaleet löytävät hyvin paikkansa, eikä mikään tunnu filleriltä. Rauhallisemmat kappaleetkin, kuten blues vaikutteinenWay Over Yonder sekä Tapestry ovat oikein luontaisen kuuloisia. Näistä jälkimmäinen on toki hyvin henkilökohtainen, joka piirteenä on toki omiaan kappaleen kuulumisen tunteen saavuttamiselle.
Edellä mainitusta (You Make Me Feel Like) A Natural Woman pitää sanoa vielä sen verran, että minulla putosi leuka lattiaan asti, kun tätä kirjoittaessani, sain tietää sen olevan Kingin oma kirjoitus, yhdessä Goffin kanssa. Se on nimittäin tehty Aretha Franklinille, kuka on julkaissut kappaleen singlenä, vuonna 1967 ja vuotta myöhemmin albumillaan Lady Soul. Sellaisena olen tuon kappaleen tuntenutkin vuosikaudet. Se tuntuu niin täydelliseltä Soulin Kuningattarelle (Franklinin kuuluisa nimitys), etten osannut olettaa sen olevan kenenkään muun kirjoittama, kuin hänen itsensä, mutta väärässä olin. Kaiken takana olikin King. Tämäkin osoittaa, kuinka loistava kirjoittaja King todellakin on. Tehdäkseen toiselle niin sopiva kappale, että se tuntuu aivan hänen omalta käsialaltaan on lauluntekijälle taidonnäyte, vailla vertaa.
Ajassa ja paikassa, jossa levy on tehty, on ollut jotakin taianomaista, sillä samaan aikaan, samassa rakennuksessa Joni Mitchell oli tekemässä omaa huippulevyään, Blue. Sekin julkaistiin vuonna 71. Kuvassa King (oik.) ja Mitchell (vas.).
En tunne tarvetta alkaa analysoimaan albumin sisältöä sen tarkemmin, sillä se on tehty jo lukemattomiin kertoihin ympäri musiikkimediaa. Haluan tuoda esiin tuon voiman, jonka albumi on tuonut kokonaiselle sukupolvelle naisia, jotka taistelivat paremmasta asemasta feminismi-liikkeellä. Kannessa on King itse, ihan tavallisena päivänä, ihan tavallisessa vaatteissa, paljasjaloin. Tuossa tilanteessa hän ei ole julkkis, eikä hän esitä mitään show’ta. Hän ei ole tyttöystävä tai vaimo, eikä mikään median muovaama “halun objekti”, jona naisten asema tuolloin pitkälti oli. Hän vain on oma itsensä. Ja tuo on se viesti, joka oli arvokas naisille tuolloin. (Toki vieläkin, mutta varsinkin tuolloin) Voit olla oma täysin itsesi, ja menestyä.